Saken sukutaulu & näyttelyt
& luonnetesti

Sake on käynyt lukuisia näyttelyitä hienolla menestyksellä.
Pentuluokissa paras sijoitus oli BIS 2 -pentu Jyväskylässä ja nuorten luokassa RYP 4 -sijoitus Virroilla. Sakesta tuli Suomen Muotovalio ensimmäisessä avoimen luokan näyttelyssään. Venäjän valio Sakesta tuli
Viipurissa kaikkien rotujen näyttelyssä 17.5.2003, jossa se oli myös RYP4.
Sake on palkittu Ähtärin Seudun Kennelkerhon vuoden 2002 menestyneimpänä näyttelykoirana.

Myös mätsärimenestystä on riittänyt. Sake on ollut BIS1 mätsärissä neljästi.

Näyttelytulokset/arvostelut:

Pentuluokka:

Epävirallinen pentunäyttely, Salo 13.5.2001. ROP + kp + RYP2 Tuomari Marja Kurittu: "Kaunis, sopu. uros, jolla erinomainen, ilmeikäs pää. Hyvät silmät, korvat ja purenta. Vahva luusto. Hyvä etuosa, runko ja kulmaukset. Liikkuu kauniisti. Erinomainen luonne."

Lehtimäki erikoisnäyttely 26.5.2001. Pentuluokka 2. kp, tuomari Susanne Heinonen: "Erinomainen kokonaisuus. Kaunis, ilmeikäs pää, jossa on jo sukupuolileimaakin. Hyvä ylälinja ja hyvin kulmautuneet raajat. Rungossa on jo syvyyttä ja leveyttä. Erittäin kaunis karvapeite. Liikkuu vaivattomasti ja kauniisti. Esitetään hyvin."

Seinöjoki kv -näyttely 30.6. 2001. Pentuluokka 2. Tuomari Soile Bister: "Vahvaluustoinen, hyvin kehittynyt pentu, joka voisi olla hieman pidempi rungoltaan. Erittäin hyvä pää ja korvat. Hyvät raajat, tiivis häntä, tasapainoiset liikkeet. Hyvä luonne"

Jyväskylä ryhmät 2&9 8.7.2001. ROP, kp, BIS2. Tuomarina Lillian Hanniste, Eesti, BIS -tuomari Jari Laakso :"Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Vahva luusto, kaunis pää. Oikea purenta, hyvät korvat, hyvä selkälinja ja häntä. Vahva eturinta ja rintakehä. Hyvät raajat, vapaa liikunta"

Nivala kaikki rodut, 14.7.2001. ROP, kp, BIS3. Tuomarina Rainer Vuorinen, BIS -tuomari. Birgitta Svarstad: "Harvinaisen lupaava ja terverakenteinen pentu. Erinomainen pää tähän ikään. Erinomaiset korvat, vahva runko. Hyvä ylälinja ja raajojen kulmaukset. Hyvä häntä. Lupaava."

Forssa kaikki rodut 21.7.2001. ROP, kp, BIS4. Tuomarina Marja Talvitie, BIS -tuomarina. Paavo Mattila: "Erinomaista tyyppiä oleva, vahva, hyväpäinen. Oikein sijoittuneet korvat. Riittävä, etu- ja takakulmaukset. Hyvä hännänkiinnitys, mutta hieman tiukalla kierteellä. Erinomainen karva. Hyvät liikkeet ja u luonne. Kaunis alku."

Jämsä, kaikki rodut, 28.7.2001. pentuluokka 2. Tuomarina Joao Vieira Lisboa, Portugal: "Nice puppy. Well developed. Correct head& general structur. Good mouth, eye&ear. Strong neck & shoulders. Almost correct topline. Good tail & chest. Needs more correct movement, mainly in front and more training. coat not at if´s best."

Junioriluokka:

Suonenjoki ryhmät 2 ja 3 26.8.2001. Jun 1/1 kp, tuomarina Katrin Lahi, Eesti: " Hyvä tyyppi ja koko, ikäisekseen tasapainoisesti kehittynyt. mutta yleisvaikutelma todella pentumainen. Hyvä pää, mikä tarttee hieman aikaa. Tasapainoisesti kehittynyt runko. Hyvä luusto ja riitävät kulmaukset. Ikäisekseen normaalit liikkeet. Väri vaihtuu. Lupaava. Tarttee aikaa."

Jyväskylä kv 17.11.2001: Jun 1/1 kp, tuomarina Christen Lang, Norja: " Big masculin dog with good proportion. Nice head, very masculint expl. Good neck&topline. Well developed body. Good bones. Good movements from the cide A bit loon in front would preper the goat to be more hard. Nice temperament."

Helsinki Voittaja -näyttely 8.12.2001 Jun 2 , tuomarina Gunnel Holm: "Voimakasrunkoinen uros, jolla liian paljon ryppyjä päässä. Hyvät korvat ja purenta. Saisi olla raajakkaampi. Liikaa kaulanahkaa. kantaa häntänsä hyvin. Hieman ahtaat takaraajojen liikkeet. saisi olla paremmin kulmautunut takaa."

Kajaani KV 6.1.2002 Jun 1/2, SA, PU2, ensimmäinen serti!! Tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen: "Yleisvaikutelma erinomainen. Tarpeeksi kokoa ja voimaa. Erittäin hyvin kehittynyt ja vankkaluinen. Oikeat mittasuhteet. Hieman pyöreä kallo ja löysää nahkaa päässä. Täyteläinen kuono. Oikea-asentoiset korvat. Syvä ja tilava rintakehä. Hyvä selkälinja. Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Hieman lyhyessä karvassa tänään. Varma, rauhallinen käytös."

Turku KV 27.1.02 Jun 1/1 kp, tuomarina Lia Obee, Hollanti. "14 months. Exc. type. Very good head. Good size of ears, a bit set close. Good bite. Very short muzzle. Exc topline, tailset & body for this age. Sufficiant angulation behind. Nice feet. Strong bone. Could use some more coat. Moves vell."

Nuortenluokka:

Virrat ryhmät 2 ja 3 21.4.2002 Nuo 1/1, SA , sert, PU1, ROP ja RYP4! Tuomarina Soile Bister. " Erittäin hyväntyyppinen ja ikäisekseen hyvin kehittynyt vahvaluustoinen ja maskuliininen uros. Hyvä pää, ilme, purenta, korvat. Niukahkot kulmauksert, mutta liikkuu silti tehokkaasti ja tasapainoisesti. Hyvä karvan laatu. Rypyt otsassa häirtsevät, muutoin miellyttävä kokonaisuus".

Kuopio kaikki rodut 4.5.2002 Nuo 1/1, SA, PU1, ROP, Tuomarina Marianne Baden, Tanska:
"Very masculine dog. Vag well put together. A little heavy in the head (too much skin). Very well set ears, good eyes. Strong muscles. Correct bite, good topline. Well set tail. Good bone & body. Very well angulated. Moves well. Good coat & colour."

Jyväskylä ryhmät 1 ja 2 19.5. 2002 Nuo 1/1, SA, PU1, ROP, Tuomarina Leni Nousiainen. "Erinomaiset mittasuhteet. Oikeailmeinen uroksen pää. Hyvä , voimakas kuono-osa, hyvät korvat, riittävä eturinta, erinomainen luusto, oikean mallinen rintakehä, hieman pysty olkavarsi, polvikulma voisi olla kulmakkaampi, hyvä häntä. Liikkuu erinomaisesti, askelpituus hyvä, selkä voisi olla kiinteämpi."

Kangasniemi kaikki rodut 1.6.2002 Nuo 1/1, SA, PU1, VSP, Tuomarina Harry Tast: "Hyvä koko, oikeat mittasuhteet päässä & rungossa, oikea-asentoiset korvat, löysää leuanalusnahkaa, hyvät kulmaukset, luusto ja käpälät, hyvä hännänasento, oikea karvanlaatu, joustavat tasapainoiset liikkeet, jo nyt vaikuttava kokonaisuus."

Lapua 9.6. 2002 kaikki rodut Nuo 2, Tuomarina Janiki Steinbock. " Hieman raskaspäinen uros, jolla hieman liikaa ryppyjä päässä. Oikea purenta. Hyvä pigmentti. Ilme saisi olla parempi. Hyvä kaula, häntä, rintakehä ja takakulmaukset. Oikeat mittasuhteet. Etu kulmat saisivat olla paremmat. Olkapäät löysät liikkuessa. Seisoessa selkä painuu notkolle."

Lehtimäki erikoisnäyttely 14.6. Nuo 1/2 Tuomarina Marja Talvitie: Vahva, mittasuhteiltaan hyvä, hyvin voimakas uroksen pää, jossa vielä runsaasti ryppyjä. Hyvät korvat. Hieman pienet silmät. Voimakas, mutta oikein kannettu kaula. Erinomainen rungon malli, hyvä häntä. Hieman lyhyt reisi. Hyvä karvan laatu, mutta voimakas karvanlähtö. Liikkuu hieman leveästi ja löysästi edestä, mutta hyvin sivusta kätsoen. Hyvä luonne."

Vesanto ryhmänäyttely 3.8.2002 Nuo 1/2 Tuomarina Kirsi Laamanen. "Hyvän kokoinen vahva nuori uros jolla jo tilava runko ja hyvä eturinta. Hieman karkea kallo, hyvät pään pituuksien suhteet. Sopivan kokoiset, hyväasentoiset korvat. Riittävät kulmaukset edestä ja takaa. Hyvä häntä. Normaalit nuoren koiran liikkeet. Erinomainen luonne."

Porvoo kaikki rodut 15.9.2002 NUO 1/1 SA PU1 ROP Tuomarina Norman Huidobro-Corbett, Espanja: " Masculin with subst. and bone, shows well, good lenght of leg, neck and tail set. Good condition of coat"

Seinäjoki kaikki rodut 27.10.2002 NUO 1/2 Tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen : "Yleisvaikutelma erittäin hyvä. Voimakas ja maskuliininen, hieman raskatekoinen uros. Lihavuus korostaa raskasta vaikutelmaa. Vankat, terverakenteiset raajat. Voimakas ja hieman pyöreä nahkainen pää. Leveä rinta. Painostaa huolimatta liikkuu joustavasti, karva on hieman lyhyttä."

Avoin luokka:

Helsinki Voittaja 2002 näyttely 8.12.2002 AVO 1/2 SA Sert Va-Ca PU2 FIN MVA! Tuomarina Edd E. Bivin, Yhdysvallat : "A nice dog. Good body and bone. Mature on body. Nice in head and expression. A bit large in ear. Could be better hooded."

Valioluokka:

Pori/Ulvila ryhmänäyttely 1.2.2003 VAL ERI1 ROP Tuomarina Ove Germundsson, Ruotsi: "Maskulin hane ar utm typ. Välskuret huvud, bra ultryck. Utm hals, rygg os vans. Passande benstömme. Ngt lösa armbägar. Utm. rörelser. Bra pöls."

Viipuri, Venäjä 17.5.2003 AVO ERI1 PU1 ROP RYP 4 VENÄJÄN MVA! Tuomarina E. Kuplyauskas, Venäjä: "Arvostelu venäjäksi kyrilisin kirjaimin..."

Leppävirta, kaikki rodut 18.5.2003 VAL ERI1 VSP Tuomarina Norman Deschuymere, Belgia: "Complete sciss bite. Good head. Good Stop. Good muzzle. Good neck. Correct back. Good tail set. Very good chest&forechest. Well boned. Good coat. Good movement, a little loose in elbows."

Seinäjoki kaikki rodut 25.10.2003 VAL ERI2 Tuomarina Jan Nesvadba, Sveitsi: "2 jahre alte rude mit fichtiye grossa und knocherhraft jun köperban, yu hleine kopt, knappe scheneagebin, braune auge, gute oberelinie, gute brust propotionen, etivas wenig fottem. Rfoten senst fundament und benegbun korrekt dauerten sternpfarten, mehr ambiegende meharuug rot-gelb, richiges wassen."

Virrat 08.05.2004 VAL ERI1 PU1 VSP Tuomarina Lilian Hanniste, Viro: " Arvostelu tulossa myöhemmin "

Mynämäki kaikki rodut 16.05.2004 VAL ERI1 PU1 VSP Tuomarina Agnes Ganami-Kertes, Israel: "Good ??? of breed. Strong, typish ??? compact. Good head, body anatomy, corretct tail, good coat quaility. Strength of movement. Good character."

Hyvinkää 26.9.2004, SSKY:n erikoisnäyttely, tuomarina Peter Harsanay VAL ERI PU1 VSP.

2.7.2006 Leivonmäki ryhmänäyttely, tuomari Ritva Raita VAL ERI PU1 ROP: "Pullukka, veteraanilta vaikuttava uros. Erinomainen ilmeikäs pää. Hyvät korvat, pigmentti ja purenta. Hyvät kulmaukset sekä edessä että takana. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu kaikin puolin hyvin."

1.10.2006 Hyvinkää SSKY:n erikoisnäyttely, tuomarina Miriam Lisker USA, VAL ERI4 "Very strong male. Level topline. Tight tailset. Good front and rear angulation balanced. Four strong good legs, large thick neck. Muzzle to back skull proporation is good, altought there is a apperiance of some wrinkeling in the head when at attention. The center furrow is evident. The muzzle is slightly Blocky and heavy. Ear set is a bit wide & low."

Sukutaulu
Midian´s Akimiyazaki, s. 8.11.2000

Sire
Fin Mva Kyoshi Diamond Ice

 

Sire
Kwazulu The Ice Man
Sire
OBJ Ambassador at Cheslads With Mea
Sire
Am Ch The Widow-Maker O´bj
Dam
Am Ch The Mad Hatter O´bj
Dam
Chaslads Candie Candew at Kwazulu

Sire
Obj
Ambassador at Chaslads With Mea

Nics Northernbelle at Chaslads
Dam
Kyoshi Bewitched
Sire
GB Ch Shebara Shadow
Sire
Mauraine Sno-Printz at Shebara
Dam
Kiskas Jei-Jei
Shebara Naoko Sire
Mauraine Sno-Printz at Shebara
Dam
Kiskas Kyoshi
Dam
Fin MVA Basnauz Komiko
Sire
Est MVA Fin MVA Moonlight Caravan Daijishin

 

Sire
Fin MVA Vaahteranlehden Kenwa
Sire
Fin MVA EUJV -91 Redwitch Top Secret
Dam
Alstella Red Pepper
Dam
Fin MVA EUV -91 Brandeezi No Mercy

Brandeezi Uncle Jed
Dam
Brandeezi Yucan Dance
Dam
Vaahteranlehden Kesa-Giri
Sire
Fin MVA EUV -91 Bushido Epic Samurisation
Sire
Littlecreek Bushido Boy
Dam
Bushido Kabuki Dancer
Dam
Brandeezi Polly Teknik
Sire
Brandeezi Ziarco of Heronsview
Dam
Mckenzies Ningyo Akambo