Metsästyskoirien
jäljestämiskoe
MEJÄ
luokka AVO :
27.5.2007 Mikkeli,
Chesapeakekerho - Chesapeakeklubben ry
Tuomari: Asko Kukkola
Avo 0
"Koiralle osoitetaan lähtömakaus. Haiku tutkii hyvin lähdön ja lähtee sekä maa- että ilmavainuiseen
jäljestykseen. Ensimmäisen osuuden alussa tekee tarkkaa työtä pysyen hyvin jäljellä maavainuisesti.
Kun koira alkaa käyttämään ilmavainua tehdään lenkkejä jäljen sivuun. Palaa kuitenkin itsenäisesti
jäljelle. Ennen kulmaa laaja lenkki. palaten jäljelle missä makaukse tutkii hyvin. Jatkaa kuitenkin
kulmalta suoraan poispäin edeten ensimmäseen hukkaan. Palautetaan kulmamakaukselle.
Haikun kiinnostus jäljestykseen jo ote jälkityöhön on laimentunut siinä märin, että ennen toista
kulmaa joudutaan tuomitsemaan kaksi hukkaa ja koe keskeytyy.
Harjoitellen viimeinen osuus. Aiva kuin Haiku tietäisi, että koesuoritus on ohi, koska viimeinen
osuus edetään mallikkaasti kaadolle asti. On kaadosta kiinnostunut. Nuori koira jolla jäljestysote
ei ollut tänään riittävä annettuun tehtävään nähden. Koira osoittaa hyviä jäljestysominaisuuksia,
joita tulisi pyrkiä motivoimaan niin, että koira osoittaisi taitonsa lähdöstä makaukseen asti.
"
17.6.2007 Pieksämäki,
Savon Nuuskut, Tuomari: Seppo Venäläinen
AVO3
jäljestämishalukkuus 4
jäljestämisvarmuus 4
työskentelyn etenevyys 5
lähdön, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä
tiedottaminen/ kaadolla haukkuminen 10
käyttäytyminen kaadolla 3
yleisvaikutelma 3
Yht. 29 pistettä
"Lähtömakaus tutkitaan, ohjataan jäljelle. I-osuus jäljestetään hyvin. I-makaus merkataan pysähtymisellä,
kulma rengastetaan. II-osuuden alussa määrätietoinen poistuminen jäljeltä, hukka. Loppuosuus tarkasti.
II-makaus merkataan pysähtymällä, kulma pitkäksi hukkaan saakka. III-osuudella kuumuus rupeaa
vaivaamaan Haikun jäljestystä. Kanin nuuhkii. Varma jäljestäjä. "
28.7.2007 Uurainen, Muuramen seudun kennelkerho
tuomari Martti Hirvonen
AVO2
Jäljestämishalukkuus 4
Jäljestämisvarmuus 7
työskentelyn etenevyys 8
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky
sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 9
Käyttäytyminen kaadolla 3
Yleisvaikutelma 2
pisteet 34 AVO 2
"Lähtömakaus nuuhkaistaan ja verkkaisesti jäljelle. Tekee suorilla osuuksilla melko paljon poikkeamia,
mutta palaa omatoimisesti takaisin jäljelle. Ylittää ensimmäisen makauksen jatkaen kulman pitkäksi,
josta lenkillä toiselle osuudelle. Ylittää toisenkin makauksen ja kulma pitkäksi eikä palaa omatoimesti
jäljelle, hukka. Osoittaa kaadon jäämällä sitä nuolemaan. Verijälki ei näyttänyt
tänään oikein kiinnostavan koiraa."