Amerikanakitan terveys & luonne
...ja kenelle rotu sopii?

Amerikanakitan luonteessa leimallisinta on se, että se on koira.
Amerikanakita ei ole ihmisen varjo tai peilikuva, vaan se on täsmälleen
sitä mitä se onkin ja se on hyvin tyytyväinen itseensä sellaisenaan,
eikä siksi näe tarvetta muuttaa käytöstään ihmisen oikkujen mukaan.

Kotioloissa amerikanakita on mitä rauhallisin seurakoira. Se on tyypillisesti
hieman pehmeä, äärimmäisen rohkea ja nopeaoppinen, mutta vaikeasti
motivoitava hommaan, jonka mielekkyyttä se ei ymmärrä. Se rakastaa
laumaansa, mukavaa nukkumapaikkaa ja toimivaa yhteisöä, jossa
kenenkään ei tarvitse miettiä asemaansa. Ihminen on aina koirien pomo,
lempeä ja rakastava johtaja, joka vahvistaa asemaansa lauman ykkkösenä
toimimalla oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti ja kyselemättä liikoja.

Amerikanakita palvoo johtajaa, jonka asemaa sen ei tarvitse epäillä.
Ihminen tekee ikävät hoitotoimenpiteet, leikkaa kynnet ja antaa lääkkeet
koiraltaan lupaa kysymättä, ystävällisesti ja koiraansa kunnioittaen.

Amerikanakita viihtyy kodissa, jossa on elämää. Lapsien kanssa se osaa
yleensä luonnostaan toimia oikein, mutta toki myös lapset on opetettava
kunnioittamaan koiraa ja koiran oikeutta omaan rauhaansa.
Muiden perheen koirien kanssa amerikanakita yleensä tulee loistavasti juttuun,
kunhan et kaiva verta nenästäsi ja ehdottomasti halua samaa sukupuolta olevaa
amerikanakitaa toisen voimakastahtoisen koiran kaveriksi.
Kahden voimakastahtoisen, samaakin sukupuolta olevan koiran elo
voi kyllä onnistua yhdessä, mutta todennäköisyys suhteen
epäonnistumiselle silloin kasvaa. Useimmat koirat antavat kuitenkin ilomielin
koiralauman johtajan paikan amerikanakitalle, sillä amerikanakitan itsetunto
ja voima herättää toisissa koirissa kunnioitusta ja kun toista koiraa
kunnoitetaan, siitä tulee automaattisesti porukan pomo.
Useimmat amerikanakitat tulevat hyvin juttuun myös perheen muiden
lemmikkieläinten kanssa.

Aikuistuttuaan tyypillinen amerikanakita ei enää pidä vieraista koirista.
Tämä tarkoittaa sitä, että se ei siedä vierasta koiraa kodissaan, tontillaan
eikä ihollaan. Jos omistaja väen väkisin aikuisen amerikanakitan vie tilanteeseen
jossa vieras koira pyrkii tekemään sen kanssa tuttavuutta, niin toinen koira
ei ehdi sanoa edes hau, kun se on jo heitetty selälleen ja amerikanakita on sen
päällä raivoisasti muristen. Amerikanakitan omistajalla onkin suuri
vastuu siitä, ettei hän saata koiraansa tilanteisiin, jossa se näkee
tarpeelliseksi puolustaa itseään ja laumaansa. Jos amerikanakitaa
vastassa oleva koira ei antaudukaan suosiolla, voi jälki olla erittäin rumaa.
Siksi vastuuntunto ja asian tiedostaminen ovat amerikanakitan
omistajalle ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia.

Olet ehkä törmännyt aikuiseen amerikanakitaan, joka leikki iloisena
vieraan koiran kanssa? Noh, kyseessä on voinut olla amerikanakita -narttu,
joka yleensä pitää oman reviirin ulkopuolella kaikista pojista, tai uros,
joka aina tykkää tytöistä olivatpa nämä missä vain.

Kyseessä on voinut myös olla sellainen amerikanakita -yksilö, jolla rodun
luontainen dominoivuus vieraita koiria kohtaan ei ole korostunut ja näin
se tulee hyvin toimeen vieraidenkin koirien kanssa lähes koko ikänsä.

Mutta muista aina. Kun amerikanakita -pentua mielit, et voi ikinä
olla varma että juuri sinun pennustasi varttuisi "kaikkien kaveri".
Mutta hei - jos haluat koiran joka satavarmasti vain heiluttelee häntää kaikille
muille koirille, niin olet tutustumassa ihan väärään rotuun!
Unohda amerikanakita ja etsi toinen rotu!

********

Valtaosa amerikanakitoista elää terveen ja kokoonsa nähden pitkän
elämän tavaten eläinlääkäriä vain rokotuksilla.
Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole aina. Tässä, kuten kaikissa muissakin
roduissa, on omat perinnölliset sairautensa, joilta aina ei vältytä vaikka
tarkoitus ja tavoite olisi miten hyvä tahansa.

Amerikanakita -rodun geenipooli on hyvin suppea. Tähän vaikuttaa se,
että rotua on lähdetty jalostamaan kourallisesta koiria ja tärkeimmät
rodun jalostusmaat ovat olleet Yhdysvallat ja Iso-Britannia, joissa
molemmissa koirien ulkomuodon vakiinnuttamiseksi on tehty tiukkaa
linja- ja sukusiitosta ja käytetty - ja käytetään - ilomielin kymmeniin, jopa
satoihin pentueisiin yhtä ja samaa urosta.
Vaikka monet meistä suomalaisista kasvattajista
pyrimmekin ulkosiitos -pentueisiin emmekä halua käyttää urosta,
joilla on ennestään jo lukuisia pentueita, on valitettava tosiasia
että meidän työllämme täällä ei koko rodun geenipoolia, ja sen
suppeudesta johtuvia ongelmia, pystytä yksinään ratkomaan.
Voimme ainoastaan pyrkiä tekemään oman osuutemme laittamalla
rodun ja syntyvien pentujen terveyden sekä geenipoolin monimuotoisuuden
yhtenäisen ulkomuodon ja näyttelymenestys -unelmien edelle.

Maassamme tilanne on sikäli hyvä, että uusia tuontikoiria virtaa
tänne tasaiseen tahtiin. Tämä toivottavasti auttaa parantamaan rodun geneettistä
monimuotoisuutta Suomessa, mutta asian kääntöpuolena on se, että
kun vielä muutama vuosi sitten koiramme olivat hyvin terveitä,
niin nyt olemme saaneet tänne myös lähes kaikki maailmalta
tutut perinnölliset sairaudet.

Kuten kaikilla roduilla, amerikanakitalla tavataan lonkka- ja kyynärnivel-
dysplasiaa, mutta näiden suhteen tilanne ei ole vielä huolestuttava.
Amerikanakita on rakenteltaan tasapainoinen, joten pienet poikkeamat
eivät sillä menoa haittaa. Aivan uutena esille on tullut spondyloosia.
Myös silmäsairauksia esiintyy. Niistä
valtaosa on ns. harmittomia, mutta onpa vakavampiakin vaivoja jo
tavattu (PRA, HC, GRD). Allergiat tuntuisivat yleistyneen.
Typpillisimpiä ovat pöly- ja varastopunkkien aiheuttamat allergiat, jotka
kuitenkin onneksi saadaan melko hyvin kuriin oikealla ruokavaliolla.

Rotumme vakavimmat vitsaukset ovat autoimmuunisairaudet
VKH ja SA (Sebaceous Adenitis).
VKH -tapauksia meillä ei toistaiseksi ole ja se on yleensäkin SA:ta
harvinaisempi. SA sen sijaan on viime vuosina pulpahtanut esille voimalla
ja viimeistään nyt onkin käynyt selväksi, että varmoja puhtaita
linjoja ja sukuja SA:n osalta ei ole olemassakaan.

SA on ihosairaus, joka johtaa talirauhasten
tulehtumiseen ja tuhoutumiseen. SA voi aiheuttaa karvanlähtöä, karvan
laadun muuttumista, voimakasta hilsettä, karvattomia alueita, ihotulehduksia...

SA:n ei ole parantavaa hoitoa, mutta se ei kuitenkaan ole välttämättä
kuolemaan johtava sairaus, sillä sairaan koiran tilaa voidaan yleensä
huomattavasti kohentaa. Siksi koira voi elää pitkän ja onnellisen elämän.

SA on perinnöllinen sairaus. SA:ta pidetään autosomaalisena resessiivisenä
sairautena (koira voi olla kantaja koskaan itse sairastumatta. Sairaan koiran tulee
saada virhegeeni molemmilta vanhemmiltaan), ja koska geenitestiä ei ole,
SA voi tulla esille jossakin pentueessa yllätyksenä.
Tästä syystä amerikianakita -pentua harkitessasi ota aina selvää
koirasi vanhempien ja lähisuvun SA -riskeistä ja
muista, että varmaksi kukaan ei voi luvata, että jokin linja olisi puhdas.
Koira voi sairastua kaikesta huolimatta. Jos niin käy niin muista, ettet ole yksin.
Jokainen SA-sairas amerikanakita on kaikkien rodun harrastajien yhteinen suru
ja on erityisen tärkeää, että sairaalle koiralle saadaan diagnoosi joka tuodaan
kaikkien tietoisuuteen jatkojalostuksessa huomioitavaksi.

********

Koiranpentua ottaessaan ihminen tekee koiran elämän mittaisen sitoumuksen.
Jokainen meistä toivoo, että se oma koira varttuisi mahdollisimman terveenä
aikuisuuteen ja vanhuuteen, mutta aina niin ei käy, vaikka yritys olisi miten hyvä tahansa.
Pentua ottavan kannattaakin selvittää tarkoin rodulle tyypilliset sairaudet,
harkitsemansa pennun vanhempien ja niiden lähisuvun sairaudet ja pohtia,
millaisia riskejä on valmis ottamaan? Hälytyskellojen pitää soida, jos pennun
suvuissa ei tunneta mitään sairauksia - se tuskin on koko totuus!
Vastuullinen kasvattaja kertoo aina kaikki tietämänsä riskitekijät pennun taustoissa
vähättelemättä niitä, joten KYSY! Tyhmiä kysymyksiä ovat vain ne, jotka jätetään kysymättä!

********