Amerikanakita

Amerikanakita

Amerikanakita on meistä rodun harrastajista tietysti maailman ihanin ja hurmaavin rotu.
Kuitenkin jokaisella rodulla on hyvien puolien lisäksi sellaisia rotuun liittyviä ominaisuuksia, jotka hallitsemattomina voivat muuttua huonoiksi ominaisuuksiksi.
Näin on myös amerikanakitan kohdalla.
Rodun edun mukaista on se, että siitä jaetaan sellaista objektiivista tietoa joka kertoo mahdollisimman pitkälle millaisesta koirasta on kysymys.
Näin rotumme pariin tulevat uudet harrastajat tietävät jo heti alkumetreiltä millaisen ystävän he ovat itselleen valinneet.

Amerikanakita ei ole jokaisen ihmisen koira.
Sen omistajan tulee olla fyysisesti ja henkisesti vahva, oikeudenmukainen, itsepäinen, sisukas ja joskus hyvinkin tiukka,
mutta myös äärettömän lempeä ja rakastava. Miksi? Siksi, että amerikanakita on itse juuri sellainen.
Sen on helppo kunnioittaa isäntää, josta löytyy samankaltaiset, ylivertaiset ominaisuudet kuin siitä itsestään!

Historiaa

Vaikkakin amerikanakitan juuret kantautuvat hyvin kauas Japanin historiaan, sen virallinen alkutaival alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Amerikkalaissotilaat toivat Japanista vahvoja molossityyppisiä akitoja takaisin kotimaahansa, joihin he olivat syvästi kiintyneet.
Rotu kulki siis tuolloin akita-nimisenä ja uuden kotimaansa vuoksi näitä koiria alettiin kutsua amerikanakitoiksi.
USA:ssa rotu kulkee vielä edelleen virallisesti Akita-nimisenä, mutta siellä puhutaan kahdesta eri akitatyypistä, amerikanakitoista ja japanilaistyyppisistä akitoista. Japanilaistyyppiset akitat ovat pienempiä ja kevytrakenteisempia metsästyslinjaisia pystykorvia, jotka ovat erittäin suosittuja kotimaassaan Japanissa.
USA:ssa perustettiin vuonna 1956 Akita Club of America, joka hoitaa rodun asioita American Kennel Clubin jäsenenä.
Rodulle luotiin USA:ssa kantakirja (Stud Book), johon kirjattiin kaikki rodun kantakoirat vuoteen 1972 asti, jolloin se suljettiin amerikanakitan virallisena luomiskertomuksena.

Suomeen ensimmäiset amerikanakitat saapuivat 1980 - 1990 -lukujen vaihteessa.
Rotunimike Suomessa oli vuoteen 2000 asti Akita.
Japanilaisen alkuperäisen akitan yleistyessä Euroopassa edessä oli ongelma - saman rotunimikkeen sisällä oli kaksi täysin toisistaan erilaista pystykorvatyyppiä, joiden kehityshistoriat olivat kulkeneet eri mantereilla ja muovanneet koirista aivan erilaiset, japanilaistyyppisen Japanissa ja amerikkalaistyyppisen akitan USA:ssa.

Rodut päätettiin perustellusti eriyttää toisistaan vuoden 2000 alusta.
Japanilaistyyppiselle akitalle jäi edelleen rodun nimeksi akita, kun taas amerikkalaistyyppinen akita sai nimekseen 'Great Japanese Dog' - Suurijapaninkoira - vuodesta 2006 lähtien amerikanakita.
Näin molempien rotujen tulevaisuus ja arvokas jalostustyö voitiin turvata.

Amerikanakitan juuret ulottuvat hyvin kauas Japanin historiaan.
Sen esi-isiä kutsuttiin Odate-Inuiksi Odate-kylän nimen mukaan (Inu = koira).
Tämän odate-tyyppisen akitan ja nykyisen japanilaistyyppisen akitan esi-isät ovat olleet ainakin osittain samoja koiria.
Odate Inu oli suuri ja hyvin raskasrakenteinen vartioimiseen ja koirataisteluihin käytetty molossityyppinen koira.
Selkeä molossiveri saatiin aikaan sekoittamalla rotuun bulldogia, bullterrieriä, mastiffia, tanskandoggia ja bernhardinkoiraa sekä japanilaista suurta Tosa Inua.
Näitä molossityyppisiä akitoja oli toisen maailmansodan jälkeen eniten jäljellä Japanissa muiden rotujen ollessa lähes sukupuuton partaalla sodan vuoksi.
Näitä molossi-akitoja amerikkalaissotilaat siis veivät kotimaahansa, jossa siitä tuli hyvin suosittu rotu.

Lisää amerikanakitan ja akitan yhteisestä esihistoriasta voit lukea Akita ry:n kotisivuilta.